Yhteystiedot
Tulosarkisto
Tiedotearkisto
Kuvagalleria
Flikun tuotteita
Kirpputori
Valmentajille
 Toimintakertomus 2007

Vuosi 2007 oli Flikun juhlavuosi, täyttäessämme 25 vuotta. Vuoden teemaksi oli valittu valmentajakoulutus ja -huolto. Seuran sisäiseen koulutukseen panostettiin merkittävästi. Järjestimme vuoden aikana kolme erillistä koulutustilaisuutta, joissa käytettiin kouluttajina seuran ulkopuolisia asiantuntijaluennoitsijoita. 

 

Seuran 25-vuotisjuhla järjestettiin Liikuntamyllyssä 15. joulukuuta. Juhlassa pääsivät esiintymään kaikkien lajien edustajat gaalan omaisesti.

 

Yksi vuoden merkittävistä uudistuksista oli vanhempaintoimikunnan perustaminen. Toimikunnan tavoitteena on tukea seuraa taloudellisesti ja helpottaa tiedonkulkua seuran ja kodin välillä

 

1      Yhdistyksen hallinto ja talous

1.1        Jäsenet

Vuonna 2007 yhdistyksen jäsenmäärä oli keskimäärin 330, mistä alle 19-vuotiaita tyttöjä oli 257 ja poikia 39, 19 vuotta täyttäneitä tyttöjä oli 22 ja poikia 2. Valmentajia Flikussa toimi vuonna 2007 yhteensä yli 40. Vuoden aikana Flikussa aloitti 8 uutta valmentajaa. Seuramme yhtenä tavoitteena on kasvattaa seuran omista nuorista valmentajia ja vastuuhenkilöitä seuran toimintaan. Yksi tie kasvaa valmentajan vastuulliseen tehtävään on aloittaa apuvalmentajana telinevoimistelun harrasteryhmissä, tässä tehtävässä olemme onnistuneet hyvin.

1.2        Sääntömääräiset kokoukset

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 29.3.2007 ja syyskokous 29.11.2007. Kevätkokouksessa hyväksyttiin seuralle uudet säännöt.

1.3        Hallitus ja toimihenkilöt

Seuran puheenjohtajana toimi vuonna 2007 Leena Rantalankila. Muut hallituksen jäsenet oli­vat Pia Hakala, Kati Niittylä, Maija Harju ja Mari Vihonen. Pia Hakala toimi seuran vara­puheenjohtajana sekä rahastonhoitajana, Kati Niittylä toimi seuran sihteerinä. Hallitus kokoontui vuoden aikana kymmenen kertaa.

Kilpa-aerobicin lajivastaavina toimivat vuonna 2007 Anu Lehikoinen ja Kati Niittylä. Teline­voi­mistelun harrastetoiminnan lajivastaavana toimi Mari Vihonen ja kilpatoiminnan puolella Pia Hakala (1.1.-15.11.) ja Marikki Pennanen (16.11.-31.12.). TeamGymin ja trampoliinivoimistelun lajivastaavana toimi Maija Harju.

Vanhempaintoimikunnan vetäjänä toimi Salla Sutinen ja tilintarkastajina Päivi Mantila ja Eija Rauhala.

Flikulaisia toimi myös Suomen voimisteluliiton luottamustehtävissä. Anu Lehikoinen toimi kilpa-aerobicin juniorimaajoukkueen päävalmentajana. Pia Hakala oli mukana EteläSuomen alueen lajityöryhmässä ja naisten telinevoimistelun luokkatyöryhmässä. Hélène Javén toimi trampo­liinivoimisteluvaliokunnan jäsenenä. Marikki Pennanen toimi Etelä-Suomen alueminorikoordinaattorina ja Katja Siikanen kuului TeamGym-valiokuntaan.

1.4        Talous

Helsingin kaupungin Liikuntavirasto myönsi Flikulle 13.748 euroa toiminnan tukea ja Nuori Suomi 2.767euron avustuksen valmentajakoulutukseen. Helsingin kaupungin liikuntavirastolta Fliku sai lisäksi 200 euroa tapahtuma-avustusta harrastevoi­mistelijoille suunnattua telinevoimistelun kesäkurssia varten. Voimistelusäätiöltä saatiin avustusta 1000 euroa.

Seuran jäsenmaksu oli keväällä 10€/jäsen, syksyllä jäsenmaksu korotettiin 15 euroon. Jäsenmaksu peritään kerran vuodessa.  Harjoitusmaksut määräytyivät viikoittaisten harjoituskertojen perusteella seuraavasti:

  •    kerran viikossa harjoittelevat, maksu 110 €/kausi
  •    harjoitus 2 kertaa viikossa, maksu 160 €/kausi
  •    harjoitus 3 kertaa viikossa, maksu 190 €/kausi 
  •    harjoitus 4 kertaa viikossa, maksu 220 €/kausi
  •    harjoitus 5 kertaa viikossa, maksu 250 €/kausi

Vuonna 2007 seura järjesti aktiivisesti omatoimista varainhankintaa, muun muassa telinevoimistelukilpailujen käsiohjelman ilmoitustilamyynti sekä vanhempaintoimikunnan organisoimat SLU:n lumilyhtyarpojen myynti, joululahjapaketointi Itäkeskuksen Anttilan edustalla sekä kylmä-kuumapussien myynti.

1.5        Sinettiseura-hanke

Yhdistyksen hallituksen päätöksen (13.10.2005) mukaisesti seuran tavoitteena oli päästä Sinettiseuraksi vuoden 2007 loppuun mennessä. Hankkeen tavoitteita ovat muun muassa seuran toimintaperiaatteiden laatiminen kirjallisesti, pelisääntöjen laatiminen kaikille ryhmille, ongelmanratkaisun kehittäminen, ohjaajien kouluttaminen ja motivoiminen sekä kilpatoiminnan ja nuorten toiminnan kehittäminen.

Sinettiseura-hankkeen etenemiseksi vuonna 2007 panostettiin seuran toimintaperiaatteiden ja ongelmanratkaisun kehittämiseen sekä hallitustyöskentelyn jäntevöittämiseen

2      Yhdistyksen toiminta

2.1        Seuran lajit

Telinevoimistelu

Telinevoimistelu on edelleen jäsenmäärällä mitattuna seuran suurin laji. Flikussa voi harrastaa telinevoimistelua sekä kilpa- että harrastemielessä. Harrasteryhmät harjoittelevat Vuosaaren Urheilutalolla ja kilparyhmät Myllypurossa Liikuntamyllyssä. Telinevoimistelun esikilpa- ja kilparyhmiä oli vuonna 2007 kahdeksan ja harrasteryhmiä 14. Kilparyhmät osallistuivat 3-5 kisaan / kausi ryhmän tason mukaan. Svolin Minoriryhmään kuuluivat Flikusta vuonna 2007 Linda Sillanmäki ja Maija Leinonen. Tämän lisäksi useita nuoria voimistelijoita osallistui Tuusulassa järjestetylle alueminorileirille.

Harrastesalin vastuuvalmentajana toimi Mari Vihonen ja kilparyhmien vastuuvalmentajana Marikki Pennanen. Muut telinevoimistelun valmentajat on lueteltu toimintakertomuksen luvussa 4.

TeamGym

Vuoden 2007 syyskuussa seurassa otettiin Svolin ohjeiden mukaan käyttöön näytösvoimistelun uusi lajinimi TeamGym. Kevätkaudella seurassa toimi kaksi kilpailevaa joukkuetta ja yksi harrastejoukkue. Syyskaudella perustettiin uusi kilpaileva joukkue joka nimettin Amelieksi. Myös entiset joukkueet nimettiin, 3. luokassa kilpaileva joukkue sai nimen Shadows ja 5. luokan joukkue nimettiin Roxanneksi. Harrastejoukkueen toiminta jatkui myös syyskaudella.

Roxanne osallistui toukokuussa sekä junioreiden että senioreiden Suomen Mestaruuskilpailuihin saavuttaen junioreiden Suomen Mestaruuden ja sijoittuen senior-sarjassa kolmanneksi. Joukkue kuului Svolin teamgymin A-valmennusryhmään ja osallistui vuoden aikana kahdelle valmennusryhmäleirille. Lisäksi Roxanne esiintyi lokakuussa järjestetyssä Svoli Gaalassa. Joulukuussa Roxanne saavutti edustuspaikan vuoden 2008 junioreiden Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuihin.

TeamGym valmentajina toimivat Katja Siikanen, Suvi Mononen, Nina Rantalankila, Maija Harju, Kaisa Ruokonen ja Pia Hakala.

Trampoliinivoimistelu

Trampoliinivoimistelun harrastajia oli Flikussa vuonna 2007 yhteensä noin 35. Trampoliinivoimistelun harrasteryhmiä oli vuonna 2007 neljä. Näistä kolme oli lasten harrasteryhmiä ja yksi aikuisten harrasteryhmä. Kilparyhmiä oli keväällä 2007 yksi ja syksyllä 2007 kaksi.

Flikussa oli vuonna 2007 yhteensä 9 trampoliinivomistelun kilpavoimistelijaa. Flikulaisia kilpaili kaikissa neljässä trampoliinivoimistelun kilpaluokassa. Flikun Silja Kouhia valittiin myös trampoliinivoimistelun vuoden 2007 maajoukkuerinkiin.

Trampoliinivoimistelun valmentajia toimivat Sonja Erikäinen, Bea Nieminen, Elise Liikala, Kelli Korhonen ja  Marisa Hoddy.

Kilpa-aerobic

Vuonna 2007 Flikussa oli noin 35 kilpa-aerobickin harrastajaa, viidessä eri ryhmässä. Urheilijoista Bea Boman, Verena Kortelainen ja Bea Vähäsarja kuuluivat Svolin junioreiden maajoukkuerinkiin.

Valmentajina toimivat Anu Lehikoinen, Kati Niittylä, Elisa Salonen, Petra Paananen, Emilia Aralehto ja Hanna Kauhanen. Anu Lehikoinen toimi Svolin kilpa-aerobicin junioreiden maajoukkueringin valmentajana sekä liiton avainkouluttajana. Kati Niittylä toimi Etelä-Suomen alueringin valmentajana.

Etelä-Suomen aluerinki aloitti toimintansa vuonna 2007. Aluerinki tarjosi harrastajille tehokkaan treenipäivän sekä leirin yhdessä muiden lajin harrastajien kanssa. Etelä-Suomen aluerinkiin valittiin Flikusta: Linda Järvinen, Jasmin Lahtinen, Heidi Rämö, Susanna Luoma, Katariina Kärkkäinen, Karoliina Kärkkäinen, Aino Hiltunen, Elina Lopperi, Jasmine Henelius ja Saara Meriluoto.

2.2        Valmentajakoulutus

Vuonna 2007 seurassa toimi yli 40 valmentajaa ja apuohjaajaa. Valmentajat on koottu liitteeseen 1.

Vuoden teeman mukaisesti valmentajia kannustettiin kouluttautumaan kerran kaudessa. Lajiliittojen tarjoaman koulutuksen lisäksi Fliku järjesti monipuolista sisäistä koulutusta erityisesti valmentajille.

Seuran sisäisenä koulutuksena järjestettiin seuraavat kurssit:

  •       Valmentajille, vanhemmille ja nuorille urheilijoille suunnattu ravintoluento toukokuussa. Luento tilattiin Svolilta tilauskoulutuksena.
  •       Valmentajapäivä Vuosannassa elokuussa, päivän pääteemana oli valmentautumisen ja valmentamisen psykologia, luennoitsijana psykologi Satu Kaski, Clear mind Oy:stä.
  •       Kolmas sisäinen koulutustilaisuus järjestiin teemalla "vammat voimistelussa, vammojen ehkäisy ja hoito", EA-luennon veti telinevoimisteluvalmentaja, lääkäri Anu Stolt HGK:sta.
  •       29.4. Seuran sisäinen AeroSport –tuomarikoulutus, jonka piti Anu Lehikoinen, koulutukseen osallistui Saara Nikku.

2.3        Kilpatoiminta

Vuonna 2007 Flikussa oli 8 telinevoimistelun, 5 kilpa-aerobicin, 2 trampoliinivoimistelun ja 3 TeamGymin kilparyhmää. Flikulaiset osallistuivat aktiivisesti vuoden aikana järjestet­tyihin kilpailuihin ja saavuttivat useita mitalisijoja kaikissa neljässä lajissa. Flikulaisia osal­listui vuonna 2007 SM-kilpailuihin TeamGymissä ja kilpa-aerobicissa.

2.3.1       Flikun järjestämät kilpailut

Fliku järjesti vuoden 2007 aikana kolmet valtakunnalliset kisat. Ainoa seuran edustama laji, missä kisoja ei järjestetty oli trampoliinivoimistelu.

Svoli Aerobic Cup 3 kilpailut järjestettiin 20.–21.10. Pasilan Urheiluhallilla. Luokat muuttuivat yhden pykälän ja ennen 3-luokassa kilpailleet kilpailivat nyt 4-luokassa jne. 4-luokan 12-14v. sarjassa Bea Boman oli 3. pistein 15.45.

Maaliskuun 31. päivä järjestettiin TeamGym-cup 4/4 finaali Liikuntamyllyssä. Flikun 2. luokan joukkue sijoittui kisassa toiseksi ja 5. luokan joukkue neljänneksi. Seura cupissa Fliku sijoittui kahdeksanneksi.

Marraskuun 10. päivä järjestettiin naisten telinevoimistelun luokkakilpailut Liikuntamyllyssä. Näissä kisoissa flikulaiset keräsivät viisi mitalia; 5. luokassa Linda Sillanmäki oli 3. , super 3.-luokassa Jenna Smedman sijoittui toiseksi, 3. luokassa Noora Knuutila saavutti jaetun ensimmäisen sijan ja Mona Yliuntinen oli 3. Amanda Ripatti sijoittui 2. luokassa sijalle 3.

2.3.2       Maajoukkuetoiminta

Linda Sillanmäki ja Maija Leinonen olivat vuonna 2007 mukana telinevoimis­telun kansallisessa minoriryhmässä.

Bea Boman, Bea Vähäsarja ja Verena Kortelainen olivat vuonna 2007 kilpa-aerobicin junio­rimaajoukkueringissä. Anu Lehikoinen toimi Svolin kilpa-aerobicin junioreiden maajoukkueringin valmentajana sekä liiton avainkouluttajana. Kati Niittylä toimi Etelä-Suomen alueringin valmentajana.

TeamGymin 5. luokan joukkue Roxanne kuului Svolin TeamGymin A-valmennusryhmään ja osallistui vuoden aikana kahdelle valmennusryhmäleirille. Joukkue saavutti junioreiden PM-kisapaikan Norjassa huhtikuussa 2008 järjestettäviin PM-kisoihin.

Trampoliinivoimistelun maajoukkuerinkiin kuului Flikusta vuonna 2007 Silja Kouhia.

2.4        Harrastetoiminta

Telinevoimistelu

Vuonna 2007 Vuosaaren urheilutalolla ja Liikuntamyllyssä voimisteli noin 260
lasta ja nuorta 14 telinevoimistelun harrasteryhmässä. Harrasteryhmiä ohjasi 12
valmentajaa ja 10 apuohjaajaa. Uusia tuulia telinevoimistelun harrastesalille saatiin zimbabwelaisen valmentajan Darlene Wrightin palkkaamisen myötä.

Kevätkaudella 2007 pidettiin telinevoimistelun harrasteryhmien kahdet yhteisharjoitukset erilaistentemppuratojen merkeissä. Kevätjuhlassa toukokuussa harrasteryhmien voimistelijat pääsivät tutustumaan seuran lajikirjoon erilaisissa toimintapisteissä. Kesällä harrasteryhmäläisillä oli mahdollisuus osallistua neljän päivän kestävälle kesäkurssille ja kesäleirille.

Syyskaudella järjestettiin kerran yhteistreenit. Syyskausi huipentui seuran
25-vuotis juhlanäytökseen, jossa harrasteryhmäläiset pääsivät esiintymään.

 

Trampoliinivoimistelu

Trampoliinivoimistelun harrasteryhmiä oli vuonna 2007 yhteensä neljä. Näistä kolme oli lasten harrasteryhmiä ja yksi aikuisten harrasteryhmä. Kilparyhmiä oli keväällä 2007 yksi ja syksyllä 2007 kaksi. Trampoliinivoimistelun harrastajia oli yhteensä noin 35.

TeamGym

Flikussa toimi vuonna 2007 yksi TeamGymin harrastejoukkue.

2.5        Tiedotus ja vanhempaintoiminta

Seuran sisäinen tiedottaminen hoidettiin pääsääntöisesti seuran nettisivujen kautta. Tämän lisäksi toimitettiin kerran kaudessa vanhemmille sähköpostitiedote, minkä lisäksi valmentajat tiedottivat vanhemmille omien ryhmien asioista joko kirjeitse, tekstiviestein tai sähköpostitse.

Tiedottamisen ja seuran ja kodin välisen yhteistyön lisäämiseksi Flikuun perustettiin vanhempaintoimikunta helmikuussa 2007. Vanhemapaintoimikunta toimii seuran hallituksen alaisena ryhmänä. Vanhempaintoimikunnan puheenjohtajana toimi vuonna 2007 Salla Sutinen.

 

3      Vuoden 2007 tapahtumat

3.1        Leirit ja leiripäivät

3.1.1       Kesäleirit

Flikun telinevoimistelijoille suunnattu kesäleiri järjestettiin 26.-31.7. Santa Sportissa Lapin Urheiluopistolla. Leirin suunnittelusta vastasi Marikki Pennanen ja Hélène Javén.

Harrastevoimistelijoille suunnattu telinejumppakurssi pidettiin 4.-7.6.2007 Vuosaaren Urhei­lutalolle. Kurssin vastuuohjaajana toimi Marikki Pennanen, kurssille osallistui 20 lasta.

3.1.2       Lajien leiripäivät

Telinevoimistelu

Telinevoimistelun kilparyhmäläisille järjestettiin kaksi treenileiriä Jyväskylässä sekä yhteistreenejä  Tuusulassa ja Liikuntamyllyssäkin 5 kertaa. Lajitreenien lisäksi  järjestettiin muutamia uimailtoja Liikuntamyllyn uimatiloissa useammalle ryhmälle. Osa ryhmistä  kävi yhdessä myös luistelemassa ja Linnanmäellä. Esikilparyhmäläisille järjestettiin joulun alla yhteistreenit, joihin myös vanhemmat saivat osallistua.

Marikki Pennanen osallistui Italiassa, Tirreniassa pidetylle telinevoimistelun UEG leirille ja  sen yhteydessä järjestettyyn valmentajakoulutukseen.

Kilpa-aerobic

Etelä-Suomen kilpa-aerobicseurat Fliku, Keravan Naisvoimistelijat sekä Vihti Gym järjestivät yhdessä 17.3. kisakatselmuksen ennen varsinaisen kilpailukauden alkua. Tapahtuma oli hyvä alku Etelä-Suomen alueen seurojen yhteistyölle.

Italiassa, Cesenaticossa järjestetylle UEG:n junnuleirille osallistuivat Bea Boman, Verena Kortelainen ja Bea Vähäsarja sekä juniorimaajoukkueen valmentaja Anu Lehikoinen. Kati Niittylä osallistui leirin yhteydessä järjestettyyn UEG:n kansainväliseen valmentajakoulutukseen

Trampoliinivoimistelu

Neljä Flikun trampoliinivoimistelijaa osallistui Ruotsissa Herrljungassa 16.-20.5. järjestettyyn avoimeen Frivolten Cup –kilpailuun. Voimistelijat sekä mukana olleet valmentajat saivat arvokasta kilpailukokemusta sekä mahdollisuuden nähdä pohjoismaista huipputrampoliinivoimistelua paikan päällä. Matkajärjestelyt tehtiin yhteistyössä muiden suomalaisten trampoliinivoimisteluseurojen (Kuusikon Urheilijat, Voimisteluseura Keski-Uusimaa ja Espoon Telinetaiturit) kanssa.

Sonja Erikäinen osallistui Italiassa 5.-12.7. pidettyyn UEG:n järjestämään valmentajakoulutukseen. Koulutus pidettiin kansainvälisen harjoitusleirin yhteydessä ja sille osallistui trampoliinivoimistelijoita ja –valmentajia eri puolilta Eurooppaa. Koulutukseen osallistuneet suomalaiset valittiin trampoliinivoimistelun lajivaliokunnassa hakemusten perusteella.

TeamGym

Tammikuussa tanskalainen valmentaja Martin Vølund piti Flikun 5. luokan TeamGym joukkueelle Roxannelle leirin Liikuntamyllyssä. Heinäkuussa joukkue osallistui Tanskan Slagelsessa järjestetylle teamgym-leirille.

3.2        Seuran juhlat

Seuran 25-vuotisjuhla järjestettiin Liikuntamyllyssä 15. joulukuuta. Juhlassa esiteltiin gaalan omaisesti kaikki seuran lajit. Juhlan arvioitu katsojamäärä oli 300.

 

Juhlavuoden kunniaksi otimme käyttöön valmentajien palkitsemis- ja kiittämisperinteen. Haluamme näillä palkinnoilla kiittää valmentajiamme siitä pitkäjänteisestä työstä, mitä he ovat seuramme eteen tehneet ja kannustaa vastaaviin suorituksiin myös jatkossa. Kannustuspalkinnot on jaettu kolmeen kategoriaan: 5, 10 ja 15 vuotta Flikussa vastuuvalmentajana toimineet valmentajat. Ensimmäisenä jakovuonna 5-vuotispalkinnon saivat; Hélène Javén, Marika Muhonen, Katrin Pellja, Veiko Pellja ja Marikki Pennanen. 10-vuotispalkinnon saivat Maija Harju, Anu Lehikoinen, Kaisa Ruokonen ja Katja Siikanen. 15-vuotispalkinnon saivat Pia Hakala ja Mari Vihonen.

 

4      Valmentajat ja apuvalmentajat vuonna 2007

 

Valmentaja

Laji

 

 

Erikäinen Sonja

Trampoliinivoimistelu

Fisk Henna

Telinevoimistelun harrasteryhmät

Hakala Pia

Telinevoimistelun kilparyhmät, TeamGym

Harju Maija

TeamGym

Hoddy Marisa

trampoliinivoimistelu

Huotari Kirsi

Telinevoimistelun kilparyhmät, kilpa-aerobic

Javen Hèléne

Telinevoimistelun kilparyhmät

Kaipanen Laura

Telinevoimistelun kilparyhmät

Karvinen Mariia

Telinevoimistelun kilparyhmät

Koreneff Kia

Telinevoimistelun harrasteryhmät

Korhonen Kelli

Telinevoimistelun harrasteryhmät

Lehikoinen Anu

Kilpa-aerobic

Lehtomaa Emmi

Telinevoimistelun kilparyhmät

Liikala Elise

Trampoliinivoimistelu

Lyytikäinen Oskar

Telinevoimistelun harrasteryhmät, pojat

Mantila Päivi

Telinevoimistelun harrasteryhmät

Mantila Sini

Telinevoimistelun kilparyhmät

Mononen Suvi

TeamGym, telinevoimistelun kilparyhmät

Muhonen Marika

Telinevoimistelun kilparyhmät

Mäkelä Tiina

Kilpa-aerobic

Mäki Katja

Telinevoimistelun kilparyhmät

Nieminen Bea

Trampoliinivoimistelu

Niittylä Kati

Kilpa-aerobic

Nikku Saara

Kilpa-aerobic

Nyberg Terhi

Telinevoimistelun harrasteryhmät, tv kilparyhmät

Nyholm Maria

Telinevoimistelun harrasteryhmät

Paananen Petra

Kilpa-aerobic

Pellja Carol

Telinevoimistelun harrasteryhmät

Pellja Katrin

Telinevoimistelun harrasteryhmät, pojat

Pellja Veiko

Telinevoimistelun harrasteryhmät, pojat

Pennanen Marikki

Telinevoimistelun kilparyhmät

Pihlman Katariina

Telinevoimistelun harrasteryhmät

Pusa Juuso

Telinevoimistelun harrasteryhmät, pojat

Pyykkönen Emilia

TeamGym

Raatikainen Jonna

Telinevoimistelun harrasteryhmät

Rantalankila Minna

Telinevoimistelun harrasteryhmät, tv kilparyhmät

Rantalankila Nina

Telinevoimistelun kilparyhmät, TeamGym

Rautakoski Nea

Telinevoimistelun harrasteryhmät

Ruokonen Kaisa

TeamGym

Salonen Elisa

Kilpa-aerobic

Siikanen Katja

TeamGym, telinevoimistelun kilparyhmät

Suni Maija

Kilpa-aerobic

Tolkkila Jon

Telinevoimistelun harrasteryhmät, pojat

Vauhkonen Elina

Telinevoimistelun harrasteryhmät

Vihonen Mari

Telinevoimistelun harrasteryhmät

Väisänen Samu

Telinevoimistelun harrateryhmät, pojat

Witick Linda

Telinevoimistelun kilparyhmät

Wright Darlene

Telinevoimistelun kilparyhmät, tv harrasteryhmät

 

 
 © 2004 Fliku -82 SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu